Duunikaverin kautta löytyi linkit oheiseen flash-peliin/esitykseen, jossa kerrotaan pelisuunnittelun alkeista. Aika normikauraa sinänsä, mutta ei näitäkään perusohjeita tunnuta aina noudattavan. Tästä taas kumpuaa sellaisetkin helmet kuin interaktiiviset elokuvat :)

Understanding Games – Episode 1
Understanding Games – Episode 2
Understanding Games – Episode 3

Chris Batemanin Only a Game -blogissa käydään läpi simppelin lautapelin konseptointi, testaus ja suunnittelu. Alussa tsekataan Lost Islandin komponentit, jonka jälkeen selvitetään testauksen ja tuunauksen jäljiltä syntyneet säännöt. Lopuksi käydään läpi vielä pelin synnyttänyt suunnitteluvaihe, jossa on mukana myös eri variaatioita ja mietteitä miten peli kehittyi.

Reissuja ja innoilua

Sori, ollut vähän hiljaista kun on ollut kaikenlaista säätöä. Viikonloppuna tuli käytyä Tallinnassa ja yövyttyä Metropolis-hotellissa. Ihan jees. Reissun kohokohta oli kolmen tunnin safkailu Olde Hansassa mikä sijaitsee Tallinnan vanhan kaupungin keskellä. Aivan mainio keskiaikainen ravintola musiikkeineen kaikkineen. Yrtti- ja hunajaoluet saa kunnon keraamisista tuopeista, valaistus on 90% pelkkää kynttilää ja kaikki tarjoilijat yms. ovat pukeutuneet aika old skool -tyyliin.

Safka saikin sitten viisi tähteä ja on tällä hetkellä paras ravintola-annos mitä on ikuna tullut syötyä. Tuli oikeasti euforinen olo kun maistui niiiiin hyvältä. Nimikin oli kohdallaan, “Suur-kauppamies Von Wehrenin metsästysseurueen macoisat jänispaistit” :)

Piirrettyäkin tuli reissun aikana ja tarvii jossain vaiheessa pistää skanneriin. Tänään olisi vuorossa jenkkisängyn hankkiminen eilisen innoilun pohjalta :)

Eve Online

Macbookin myötä on taas windows ainakin jossain määrin kuvioissa, joten pitipä sitten sukeltaa Eve Onlineen. Alkustartti oli kohtuullinen kun ostin duunikaverilta hahmon, mutta aika näyttää mikä on meininki avaruuden syövereissä.

Nyt tulee pitkästä aikaa kunnon perinteistä haircut-bloggausta :)

Post-joulu

Joululahjaksi tuli kaikkea kivaa. Hienoin oli ehkä leipägrilli, joka on saanut jo paljon rankaisua heti paketin avaamisen jälkeen. Tuli myös ihan ältsin hieno 2007 pöytäkalenteri, jossa on eri artistien kuvituksia per sivu. Se on itseasiassa niin hieno, etten ole raaskinut heittää jo poisrevittyjä sivuja pois. Tarvii kehittää niistä jotain. Tuli myös hieno laukku, paita yms. Ja tietty suklaata, kinkkua ja pipareita tuli vedettyä ihan hulluna.

Ekaa kertaa on tullut ryntäiltyä jonkin verran myös alennusmyynneissä. Lienee joku koukutuksen merkki kun voi sanoa, että on tehnyt löytöjä. Hieno 99e takki löytyi vajaalla 40e:llä ja Hemtexin -40% sai tuta kauhuja. Myös eräs arabia/iittala tehtaanmyymälä tuli raidattua ja siellä oli alennustuotteina paria sarjaa mitä olen jonkin aikaa diggaillut. Mukaan lähti kaikenlaista :)

Lautapelailua

Tuli ekaa kertaa käytyä Lautapelit.fi:ssä muuton jälkeen. Kivan paikan ovat tyypit kasanneet. Alkujaan menin sinne vaan hakemaan firmalle lahjakortit viime syksyn/talven lautapelailuista (yleensä saadaan noin 10+ pelikertaa, jotka pisteytetään ja loppujen lopuksi kaksi parasta palkitaan 30 & 20 euron lahjakorteilla). Toisin kuitenkin kävi ja mukaan tarttui Cluzzle mikä on sivuston mukaan loppu, mutta niitä oli kaksin kappalein hyllyssä. Toni herätys :)

Duunin lautapelailut ovat olleet varsin mukavia settejä. Pelikausia on järjestetty pari kappaletta ja molemmilla kerroilla pelikertoja saatiin kasaan noin 10+ riippuen vähän projektin tilanteesta + kuinka paljon on tulossa pelaamaan. Ekalla kerralla joskus 2005 taidettiin saada noin 9 pelaajaa mukaan 40 duunarista, nyt viime syksyn seteissä mukana peleissä oli yhteensä 14 ihmistä.

Pelit piti aloittaa pikkasen hitaalla vaihteella, käsittääkseni suurin osa pelaajista oli sellaisia, jotka eivät uusin lautapeleihin ole juurikaan koskeneet, joten Carcassonne: H&G ja Pirate’s Cove pyöri alussa aika paljon. Pelaajat kuitenkin pääsivät messiin nopeasti, jonka jälkeen onkin pelattu kaikkea mahdollista. El Grandesta tykkäsivät kaikki, Princes of Florencea on hakattu julmetusti. Power Gridin mekaniikat kiinnostivat ja revanssia luvattiin. Caylus taisi upota todenteolla ja sitäkin pitää peluuttaa uudestaan. Modern Artissa käytiin kunnon kilpahuutoa ja Bangissa nähtiin aivan uskomattomia virityksiä sheriffin ampuessa oman apulaissheriffinsä ja siitä syntynyt kiljunta kaikuu vieläkin Bugbearin käytävillä :)

Tällä hetkellä ei ole oikein mitään peliä mitä ei uskaltaisi Bugbearilaisilla peluuttaa, jotenkin oletin, että kynnys noille astetta kovemmille peleille olisi korkeampi, mutta kyllä kai pelikansa hyvät pelit tietää jo kaukaa :) Pelityyli on aika rauhallista eikä puukko tms. kauheasti viuhu, joten oma pelityyli täytyy mukauttaa. Jääväänkin silti itseni peleistämme ja viime kauden sijoitus olisikin ollut 2. sija… Saas nähdä tarviiko jääväillä enää ens kaudella, aika hyvin tuntuu jengi jo pelit tajuavan.

Hei vaan, vuodenvaihteen odotus on mennyt lomaillessa. Kuusi käytiin kaatamassa (kuutena kappaleena vieläpä), koristeltiin, sen alle laitettiin lahjoja ja siinä rytinässä käytiin mökillä ja pelailtiin lautapelejä mm.Quacklea, jossa oli aika eläimellinen meininki. Paljon peliaikaa sai myös Alhambra, Trivial Pursuitin Globetrotter -versio (jossa joka toinen kysymys tuntui liittyvän Tongaan) ja siinä seassa myös Ingenious, jonka suomenkielinen versio päätyi lahjaksi. Paljon tuli myös mestattua Guillotinen voimin. Kinkkua, laatikoita, rosollia, piparkakkutaloja ja ties mitä on tullut vedettyä saumojen ratkeamiseen asti ja uutukainen voileipägrilli on päässyt toimintaan heti aamusta.

Tuli testattua ekaa kertaa myös avantouintia tai enemmänkin pulahdusta. Veteen meno oli aivan kauheata, mutta heti laiturille palaamisen jälkeen ei paleltanut muita kuin jalkapohjia. Saunassa istuessa meni monta minuuttia kun tuntui siltä, ettei sauna ole edes lämmitetty (vaikka asteita oli noin 80C). Olihan se kiva kokemus, ehkä hitusen antiklimaattinen, mutta kivaa silti. Huomenna paluu arkeen, mutta kaikenlaista reissua on luvassa vielä tälle kuulle. Parin viikon päästä Tallinnaan viikonlopuksi, täytyy käydä testaamassa Olde Hansaa ja yrittää löytää se Depeche Mode -baari vihdoinkin.

Alennun kovaan fanipoikamaisuuteen, mutta Gears of War toimii. Ihan älytön yliäijäilymeininki toimii todella hyvin ja vastaavasta on aikaa. Sanojen joukossa viljellään ‘sweet’ ja ‘awesome’ -lausahduksia, sekä porukkaa johdatteleva komentaja on kaikkien traditionaalisten sotaleffojen yrmyniskainen kessu “where’s the air support?” “You’re the support!” – tyylisten lakonisten lausahdusten kautta.

Jos oma kaveri ottaa osumaan, on apua annettava ennen kuin fataali expiroituminen tapahtuu. Apua ei anneta tekohengityksellä tai lääkärilaukuilla, juostaan vaan viereen, otetaan kädestä kiinni ja nostetaan ylös “That’s just a lucky shot” -kommenttien kera, jonka jälkeen toiminta jatkuu. Meno on ihan pirun hektistä, juostessa kamera tärisee dokkarityyliin ikään kuin perässä olisi kuvausryhmä. Vihollista tulee joka reiästä ja meno on armotonta, joten on vaikea nähdä kuinka paljon meininkiä on scriptattu, sen verran elävä koko taistelukenttä on.

Viikonloppuna tulee tuskin päivityksiä kun olen maalla :) Jos on tylsää, voi käydä tsekkailemassa valokuvia mm. Kreikan reissulta. Pistin tuon aiemmin mainitsemani Aperturen kunnon käyttöön ja saa vihdoinkin järkevästi kaikki valokuvamatskut arkistoitua. Sieltä on helppo ulostaa kuvat myöhemmin käsiteltyinä eteenpäin.

Paid in full

Ostin sitten huuto.netistä halvalla uusimman Hitmanin 360:lle. Aiemmat osat ovat jääneet jossain määrin vähän tuntemattomaksi, nopeasti testattu kyllä on, mutta tälläisistä peleistä on jäänyt yleisesti paha maku suuhun. Aikanaan poltti pahemman kerran Metal Gear Solidit, joista PS1 versio oli ihan nautittava, mutta Sons of Liberty aiheutti vain harmaita hiuksia ja tuskaa. Ongelmia oli ties missä, pelin stealth-systeemi ei ikinä mennyt selkärankaan asti ja usein paljastuminen tai muu epäonnistuminen pelissä tuntui enemmän pelin syyltä kuin omasta mokasta johtuneesta asiasta. Tästä turhautumisesta sitten johtui, että pelasin pelin läpi aika pienissä pirstaleissa ja lopussa en tajunnut juonesta enää pätkän vertaa (loppu tuntui niin naivistiselta, että jäi olo kuin jotain oikeasti olisi puuttunut tai tullut missattua) :)

Uusi Hitman tuli kuitenkin hommattua, koska halusin vähän nähdä miten se homma oikeasti toimii koska peli on paljon kehuja saanut. Kiehtovaa oli myös ilmeisen toimiva systeemi, jossa pelaaja voi varsin vapaasti valita miten työnsä suorittaa. Alussa oli silti vähän samanlaisia ongelmia kuin MGS:ssa. Toisaalta enemmän korostui se, että ei oikeasti ollut kovin paljoa hajua miten tehtävää oikein lähtisi edes suorittamaan. Siinähän sitä agentti seisoi, suoraan huumeparonin porteilla ja jotain pitäisi varmaan keksiä. Eka kunnon tehtävä meni vähän hapuillen, halusin tehdä homman tyylillä ja saada Silent Assassin ratingin, mikä meinasi, että tehtävässä ei pistetä päiviltä muita kuin kohde ja tämäkin niin, ettei kukaan näe minua. Pikkasen tuli gamefaqsia selattua ja sieltä poiminkin jonkun vinkin, joka sai pelin kokonaisuudessaan napsahtamaan kohdalleen meikän osalta. Eli vapaasti vaan alussa häröillään ja katsotaan mistä saisi sen verran nasevaa valepukua, jotta liikkuminen rajoitetuilla alueilla tapahtuisi vähän helpommin. Vasta tämän jälkeen aletaan miettimään miten varsinainen kohde saataisiin päiviltä.

Yleensä sellainen mokailusta johtuva tallenna-kuole-lataa sykli on todella turhauttava, mutta Hitmanissa bonuksena on, että varsinaista kiirettä tehtävän tekoon ei tunnu olevan eli voi vapaasti kokeilla ja häröillä, koska tehtävän todella voi suorittaa monella tapaa. Kaikissa tehtävissä on mahdollista lavastaa onnettomuus, eikä se tunnu olevan läheskään niin suorasukaista kuin voisi kuvitella. Eli vaikka tehtävä meneekin tietyllä tapaa läpi, on sen pariin varmasti ilo palata ja kokeilla jotain aivan muuta.

edit: Menihän se tuossa kovalla puserruksella läpi. Silent Assassin, joka radassa normaalilla vaikeustasolla. Kyllä peli otteessaan piti todella hyvin ja huonoja puolia nyt oli vähän tyhmä AI silloin tällöin. Myös AI:n reagointi tilanteen vakavuuteen nähden ei ehkä ihan mallintanut sitä mitä oikeassa elämässä tapahtuisi, mutta nämä on pieniä vikoja. Pelillisesti homma toimi ja monet kerrat tuli pysähdyttyä ihmettelemään, että mitenkäs tätäkin asiaa voisi käyttää työn hoitamiseen. Radat oli aivan julmetun hyvin tehty ja tätä on vaikea kehua tarpeeksi. Heikkoa lenkkiä ei mielestäni edes löytynyt, sen verran hyvin teemallisesti ja pelillisesti oli eri tehtävien radat saatu kasaan. Pelin loppu oli suorastaan nerokas ja taustalla pyörivä juoni kantoi itsensä kunnialla loppuun asti.

… or how I started dreaming a pipe dream

This post is in english due to it’s nature and terminology. It’s a rant about ‘interactive storytelling‘. I’ve had conversations about this thing for ages and from time to time it raises it’s head. It’s most well known advocate is Chris Crawford, the guy behind Balance of Power, for example.

The premise of interactive storytelling is that when the player plays a computer game, instead of having a linear plot and puzzles to follow, the player is free to explore other venues of the game and come up with multiple solutions to whatever he is facing. There’s multitude of examples even from way back; Indiana Jones and the Last Crusade used IQ (Indy Quotient) points to switch the path that the player used to travel to the game end. In Indiana Jones and the Fate of Atlantis the player could choose how he wanted to complete the game, be it fists or just figuring stuff out. Newer examples of the same thing are Fahrenheit and Façade. The problem is that more or less, the player is just following different branches of the game with a game mechanic underneath that is hidden by the ‘fluff’. So instead of having actual free reign of choice to affect to the decisions, the player is still a slave to whatever mechanics the game has to offer.

What is a story?

The definition of a story hasn’t changed for ages. Ask any writer and they tell you the same. You can find this defition from multitude of sources. As Robert McKee writes, “All stories are structure”. In The Secrets of Writing Comics by James D. Hudnall writes about structure:

Aristotle was one of the first to write a treatise on the subject of crafting an effective tale. In “De Poetica” he laid the groundwork for the theory we now know as Story Structure.

Story Structure is the foundation upon which all stories are built. It is the framework which holds a story together. You cannot write a story without employing it. However, if you don’t understand the principles of story structure, you can easily make a mess. This is one reason why so many stories are bad. The authors didn’t effectively employ the principles of structure. It’s like that old biblical parable about the man who built his house on the sand, while another built his house on stony earth. The house built on the beach got destroyed because the foundation was laid on unstable ground. The same thing happens to a story framed with poor structure. It falls apart. The last thing any good writer wants is to spend days, months, or years on something that ends up a mess.

Structure is what encompasses any good story. There is no story without structure. It is as much about the characters in the story as it is about the pacing, setting beats and creating suspense. It’s not all about the hero’s journey, but all good stories include in one form or another the protagonist, antagonist and the object of desire for the protagonist. Be it happiness, money, destruction or anything in-between.

In the end, you can describe stories as being extremely brittle, because even the slightest change can destroy the structure. Stories can be told in a non-linear fashion, but linear or not, the structure is what holds it together. It is no wonder films like The Godfather or Shawshank Redemption are so wildly popular, it’s all in the structure. With poor structure you get another Gigli.

Story isn’t a story until it’s filtered, structured and delivered with the correct pacing. If you and your mates go and watch a soccer game, what is happening on the field is not a story. Only when the game ends and you end up in the pub, having a beer and recounting your experience of game, it becomes a story. How good of a story depends on how good you are at structuring, filtering, pacing and spicing it up. Pace it properly, deliver an exciting midpoint and end it with a surprising climax in the end and you’ll notice everyone in the bar is listening to you.

What is a game?

Games by definition are surrounded by rules and systems. They are structured to a degree, have an wildly interactive element to them and usually challenge the player to beat the other player or come to a conclusion of sorts to define a winner. You can call games interactive experiences if you wish. This is what games do by virtue of delineating rules, playing areas and mechanics. Within a game of tennis, anything can happen which fits inside the possibility space of it’s very simple and abstract rules.

The more abstract a game gets, the more interactive it gets. Exactly the reason why some of the old classics such as Chess or Go have their lasting appeal. Simple on top, indepth once you plunge into them. They are also extremely robust games because within the possibility space of the games, everything is possible and it’s up to the player how to proceed. Same thing with Counter-Strike.

The paradox of interactive storytelling

The problem which arises from these two confronting is the loss of abstraction. Complex interaction with a non-player character is extremely brittle instead of being robust. The more you try to construct it, the more the structures of the story begin to come into play and the more the breaks and cracks in the structure become evident. Unlike a game of tennis, which is very robust, a story is a complete structure where any element that appears out of context sticks out, makes you uncomfortable, spoils the mood. Stories are not robust.

Stories are more than just the classic three acts. Each of those acts also has a structure with the beginning, middle and end. No matter if they’re chronological or not. Each scene and sequence also follows this similar structure. Characters have arcs with beginning, middle and end that define what is revealed to the audience and when. Why stop there? The use of language can be structured as well. Language, symbolism that develops structurally. Look at Alan Moore’s V For Vendetta or Watchmen. Especially the latter is a no brainer why it’s the only graphic novel that has earned a Hugo award.

The component that governs the whole structure is timing. What element is revealed and when? How much? It’s a matter of milli-seconds in some cases. Control of timing is vital for any good story. This is why the film editor’s job, for example, is absolutely crucial. Same with a book editor. But it is interaction which destroys the structure.

With a branching game, it creates situations where every choice branch creates a necessity for a completely different set of structure. Some of the old fighting fantasy books, which I loved when I was a kid, the branch choices are pretty easy to contain, but in a game such as Monkey Island, it’s basically a string of pearls. They are not really interactive stories, but more like stories on rails with small bubbles of structure underneath the events. Even those have serious issues with timing.

The more interactive branches you have, the more structural branches they require. This plays hell with the whole issue of timing and quickly destroys any sense of scene structure. Soon you’ll need a system to govern this interactivity and each step forward undoes another part of timing and structure. System soon develops into a very abstract and robust little machine, goals you had become tasks and hey, what do you know, it’s a game after all with a story as an afterthought.

Stories and games are not just attributes at exact ends of a slider. You don’t have 30% game, 70% story. They are mutually exclusive. Look at any german boardgame out there. Each of them have a working game mechanic and system in place with a theme thrown at them as an afterthought. Instead of playing power politics and scheming in El Grande, the board might as well depict armies moving across Spain.

On the other end of the spectrum, you have games such as King Kong which I chose as an example since it sparked an interest in Hollywood directors to bring better stories into games. *Shudder*

The game of King Kong goes so far into trying to keep the story intact, that the actual game interaction becomes almost secondary. Player moves from room to room, doing incredibly simple tasks to proceed to the next room and the influence that the player has on the possibility space is extremely limited. If you want to get gamerpoints in XBox Live fast, playing through King Kong is one of the easiest ways since it practically plays itself.

Then you have the current trend in WW2 war games which rely on hugely scripted events in order to have any resemblance to Saving Private Ryan or any other WW2 movie. In these scripted events, your actions within the game become increasingly non-important. If the German SS-troops are blowing up that bridge ahead, it doesn’t matter if you run towards it as fast as you can or drive with a bicycle, it’s still going to blow up. Or unless you kill a squad of three german soldiers, your whole squadron will stay put ’til the end of the world ’til you do something, but your options are usually extremely limited due to the game trying to nudge you into taking out those germans in a particular way.

So when you talk about current war game experiences, it becomes this: “did you reach level 2 yet? nice graphics ehh?”. What it should be is this: “So after grabbing the ammo, I ran past the field dodging bullets, jumped into the ditch and dragged my wounded feet which seemed to be like 50 meters until I reached the machine gun, reloaded it and … bugger all, the thing jammed after two shots! So then I command Jimmy over there in the left flank to start chucking grenades at the enemy while I try to fix the jam…” and him responding “huh, when I was playing, Jimmy died in the previous campaign back in ’43 and I had loads of trouble with the same scenario. First of all, the germans were firing so much that they caused my 2nd team to fumble around with the grenades and blow up the machine gun nest!”. Now that’s a robust game. And what I just told you, that’s a story by the way, although not very good one.

…In the end

Games still give extremely nice experiences to the players. I’d go as far to say, that during the past ten years, we’ve seen incredible surge of incredible games and ways of playing. Nintendo DS branched out into segments that were inactive in the gaming front and I’m sure Wii will blow the roof. Which is why Revolution would have been a very appropriate name. Games don’t segregate players and the myth of female gamer is just that, a myth. This was proven by the poor attempt at Barbie etc. games, but do you see female gamers playing these? Nope. What they have going on is whatever wets their appetite. If a game is good, it will be played. Making stereotypical assessments of who likes what is narrow minded and embarassing.

As I said, games give nice experiences to players. I’ve played for 22 years and my highpoints are pretty common ones. System Shocks, Defender of the Crown, Skate or Die, Steel Panthers, Fallout and so on. Planescape: Torment is one of my favourite computer RPGs and it’s writing is one of the best around. I still have very fond memories of Monkey Island series and I’m a huge sucker for board games. But none of those tells a story like a piece of literature, movies, theater or poetry does. As I said, story isn’t a story until it’s structured, paced and in the hands of a master storyteller, delivered with finesse alongside with a cracking end. You could also argue that Monkey Island isn’t even a game, but that’s a topic for other discussion.

360voice.com on palvelu, joka luo automaattisesti blogia ja tilastoa pelaajan 360-pelikokemuksista. Se kertoo niin uudet saavutukset gamerscoren suhteen kuin vaihdetut avatar-kuvatkin. Gamerscoresta saa kivoja graafeja ja mukana on tietty lista top-peleistä. Tilin aktivointi kestää pari päivää, mutta sen jälkeen tietoa alkaa tulemaan Gamertag-profiilin sivuille.

Oma gamerscore on viimeaikoina vähän noussut. PGR3 tuli pelattua eilen läpi ja Oblivion on mages guildin loppua lukuunottamatta läpitahkottu. Eipä gamerscore silti ole kovin hääppöinen hieman kovemman luokan pelaajiin nähden.

Alkujaan en kauheasti lämmennyt PGR3:lle, mutta se oli loppujen lopuksi varsin nautittava kokonaisuus vetää läpi. Loppuskaboissa ajettavat Nürburgringin tiukat kisat meni jo todella zone-ajoksi varsinkin kun 360:n dashboard soitteli omaa musiikkia pelin ääniraidan sijaan. En ole aikoihin ollut vastaavalla tavalla uppoutunut peliin. Hämmästytti oikein itseänikin kuinka hyvin sain ajolinjat pidettyä, vaikken mielestäni ole kovin hääppöinen peliautoilija.

Seuraavaksi onkin vaa’alla josko sitä hankkisi Test Drive Unlimitedin. Vähän kiikun kaakun demon perusteella. Ajettavuus ei ole ihan paras mahdollinen, mutta moninpeli on todella hienosti toteutettu. Pelaaja on jatkuvasti Livessä ja kahdeksan lähintä pelaajaa haetaan noin 1.2 kilometrin säteeltä pelaajan tietoisuuteen ja kesken kaiken näitä pelaajia voi haastaa skaboihin jostain summasta rahaa ja maalin voi valita mielensä mukaan. Itse peliinhän on mallinnettu Oahun saaren tieverkosto tuskallisen tarkasti.

Itärintama raikaa

Testattiin Villen kanssa vähän memoirin Eastern Fronttia, tietty suomussalmen skenaariota. Historiallisesti homma meni vähän päin seiniä. Ekassa pelissä ohjastamani Suomalaiset unohti sukset kotiin (en muistanut, vaikka säännön pelin alussa selitin, että hiihtomiehet liikkuu pikkasen ripeämmin kuin tavalliset tallaajat) ja peli päättyi 6-5 venäläisten hyväksi.

Sitten vaihdettiin puolia ja alku oli aivan himmeää teurastusta meikän punakoneelle. Lopussa matka vähän hyytyi ja lopputulos oli 6-5 meikän hyväksi. Eli yleisesti tasuri. Jossain vaiheessa tarvii testata muitakin skenaarioita, vähän tossa Eastern Front lisärissä haittaa, että alkuperäinen boxi menee tosi täyteen ja tavaroita tarvii alkaa säilömään jo muualle.

Lautapelejä

Viime päivinä tuli myös hakattua kaikkea muuta. Caylus kyllä porasi tiensä sydämeen, aivan reilusti parasta tällä hetkellä. On ollu niin hienoja matseja sen kanssa, että huh. Peli on vielä joka kerta niin pirun erilainen, tulee melkein mieleen joku Civilizationin aloittaminen, jossa alkuunsa pelaajaa ympäröi pelkkä fogi ja siinä sitten lähtee hakemaan, että mitäs sitä sitten tekisikään ja mihin suuntaan lähtisi. Pari ekaa peliä on Cayluksen kanssa ollut vähän hakemista, mutta viime pelissä taisin selviytyä kolmanneksi kunnon pelureiden seurassa, mikä oli ihan kivaa.

Sitten pistettiin noitaa rovioon Witch Trialissa, joka on näitä cheapassin pelejä. Eipä siinä ihmeempiä, mun mielestä aika hauska idea; syytetään ja puolustetaan noitia, kerätään todistusaineistoa suuntaan ja toiseen yms. härökortteja. Pielessä on vaan aika oleellisia juttuja. Ekaksi peliksi se kesti vähän liian kauan ja oikeudenkäynnin aikana muut pelaajat syyttäjää ja puolustajaa lukuunottamatta on katselijan roolissa. Eli kesto/laatu-suhde on aika pielessä ja peli tuntui painottavan syyttämistä enemmän. Kaikki muut noidat paloi roviolla paitsi yksi, joka pääsi vapaaksi. Sekin sen perusteella, että kuten aika moni muukin oikeudenkäynti, tämä sovittiin suljettujen ovien takana, mutta jury oli vaan myötämielinen noitaa kohtaan sillä hetkellä.

Sitten vedettiin kaapista vanha kunnon Titan – The Arena, jossa perinteikkäästi rökitettiin turpaan pöydän uutta tulokasta. Taisin kolmanneksi tulla pelissä. Residentti strategiamestari oli hetken aikaa pihalla kun peli oli vähän kaoottista. Eipä siinä kauheasti eteenpäin näe :-)

Muuta

Tuli DS Lite hommattua tuossa, about samana päivänä kun vanhasta pääsin eroon. Oli vähän vaikea pelata sillä vanhalla kun Igda-illassa testasi liteä. Vaivasi koko ajan sellanen fiilis, että miten tässä vanhassa on näin pimeä näyttö. Nojoo, kiva vehje. Muistuttaa vanhoja Game & Match -pelejä, on kevyt, valoisa ja kädelle vähän parempi. Äänetkin tuntuu mojovimmilta. Tuli siinä samalla hommattua Wario Ware Touched ja Brain Training mikä oli ihan vinkeä.

Seuraavankin arkiviikon päivät on aika avonaisia, ens vloppuna Kauhavalle ja sitä seuraavana DM:n keikalle, sitte alkaakin lapin ja pohjoismaiden reissailut seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Loma on jees :)