Tämän vuoden R&A on meikän osalta varmaankin siinä. Tekisi mieli nähdä Beastie Boys dokkari tai Block Party, mutta veikkaan, että nuo molemmat löytyy joku päivä dvd-hyllystä. Kuulemma ovat molemmat todella näkemisen arvoisia.

Babel

Babel oli tämän vuoden R&A:n avajaisleffa ja eka kerta kun moista menen katsomaan. En pettynyt. Iñárritu on aiemmin tehnyt ylistetyt leffat Amores Perros ja 21 Grams. Babel jatkaa sarjaa trilogian viimeisenä osana. Mitään muuta yhteistä leffoilla ei ole kuin epälineaarinen kerronta ja tarinan ihmisten yhteenliittäminen tavalla tai toisella. Babelissa Iñárritu käsittelee lähinnä kommunikaatiovaikeuksia, riippuivat ne sitten kielestä tai muista tekijöistä. Leffa oli mukaansatempaava, mikään osuus ei tuntunut mitenkään ylipitkältä tai tylsältä ja jokaisen päähenkilön kohdalla odotti miten tilanne ratkeaa. Brad Pitt oli ehkä turhan Brad Pitt, muttei kuitenkaan liiaksi häirinnyt.

4:30

Royston Tanin 4:30 oli miehen eka leffa, jonka olen nähnyt. Internetin oikeamielisessä maailmassa kuulemma miehen aiemmat tekeleet ovat hitusen parempia, mutta meikä upposi 4:30:n maagiseen maailmaan helposti. Leffassa ei paljoa puhuta, mutta kuvaus on ihan huippuluokkaa. Leffasta on paha sanoa mitään kovin konkreettista, sen katsoo helposti useamman kerran ja tulkinnanvaraa riittää kyllä. Ei tässä mistään Lynchistä puhuta, mutta onpahan sopivasti pähkäiltävää siitä mikä leffassa oikeasti on totta ja mikä ei.

Wholetrain

Ohjaaja Florian Gaag oli kuulemma mestoilla maanantain näytöksessä ja jos olisin silloin ollut Wholetrainia katsomassa, olisin varmasti kysynyt miksi se kaatuu samoihin ongelmiin mihin muutkin vastaavat ‘skene-elokuvat’ kautta aikojen? Gaag yrittää kyllä kovasti tuoda esille graffitimaailmaa, mutta kaikesta paistaa läpi vähän liika yrittäminen. Joka toisessa lauseessa lausutaan graffitisanastoa niin paljon, että pahaa tekee. Burner sitä, burner tätä, toy toy toy toy… Dialogi on kökköä eikä sovi näyttelijöiden suuhun ja hahmotkin jää aika yksipuolisiksi eikä tyypeistä jaksa kiinnostua kun iso osa on aika kusipäistä sakkia. Musaraita potki kyllä kympillä, seassa oli KRS-Onea sun muuta ja soundtrackin saa lähettää tähän suuntaan. Wholetrain oli noin yleensä ehkä hitusen aikaansa jäljessä. Leffa sijoittui nykyaikaan, mutta meno pyrki kuvastamaan enemmän jotain 80-luvun New Yorkia kun junat olivat niin in ja pop. Vastaavia ongelmia on näkynyt jossain skeittileffoissa, jossa samaan tyyliin sanastoa ylikäytetään ja vuorosanat eivät vain sovi näyttelijöiden suuhun. Perinteinen “ei kukaan puhuisi noin” -ongelma.

12:08 East of Bucharest

4:30:n ohella ehkä toinen pakollinen dvd-hankinta ja todellinen yllättäjä oli 12:08 East of Bucharest. Todella minimalistisella sykkeellä tehty elokuva kuvaa Romanialaisen pikkukaupungin juhlistusta 16 vuotta sitten tapahtuneen vallankumouksen kunniaksi ja siinä sivussa muistellaan tapahtuiko kaupungissa vallankumousta. Eli siis, kävelikö joukko ihmisiä keskustorille protestoimaan ennen kello 12.08 vai tuliko jengi paikalle vasta sen jälkeen jolloin vallankumous oli jo käytännössä tapahtunut. Leffasta on vaikea sanoa mitään sen minimalistisuuden takia, mutta sanotaan vaan, että nauraa saa ratketakseen ja leffassa on varsin nerokkaita tempauksia siellä täällä.

Jonestown: The Life and Death of People’s Temple

Jonestown kertoo pastori Jim Jonesin People’s Templestä, joka 80-luvun kynnyksellä perusti siirtomaavaltion etelä-amerikkaan pastorin opastuksella ja lopulta teilasi miltei kaikki temppelin asukkaat syanidiruiskuilla. Lisää voi lukea vaikkapa Wikipedian artikkelista. Itse dokumentti oli varsin perinteinen. Selviytyjiä ja kirkosta eronneita haastateltiin ja mukana on runsaasti arkistomateriaalia yllättävän tiukoistakin tilanteista loppuminuuteille saakka. Dokumentti itsessään on varsin perinteinen jälkikatsaus. Katsojalle näytetään ketä paikalla oli, minkälaisia he olivat ja dokumentti kulminoituu Jonestownlaisten massaexpiroitumiseen. Kyseessähän oli pitkälti murha eikä niinkään itsemurha.

The Three Burials of Melquiades Estrada

Tommy Lee Jonesin ohjaama The Three Burials of Melquiades Estrada vaikutti alkuun perinteiseltä länkkäriltä, jossa cowboy ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja tavallaan tämä pitääkin paikkansa. Jonesin tulkinnassa länkkäri vaan hitusen kilahtaa matkan aikana :) Barry Pepper on kaveri, jota ei jostain syystä siedä yhtään, joten oli kiva nähdä kun kaveri sai turpaan oikein kunnolla leffan aikana.

Gambler
Toinen mielenkiintoinen dokumentinkaltainen oli Pusher-trilogian ohjaajan Nicolas Winding Refnin ongelmista kertova Gambler. Refn kuvasi ensimmäisen Pusherin 1996, josta muodostui kova hitti joka puolella. Tämän jälkeen tehdyt pari leffaa olivat kyllä kriitikoiden suosiossa, mutta finanssipuolella murskatappiolle jääneitä töitä. Refnillä on velkaa jotakuinkin viisi miljoonaa kruunua ja seuraava Pusher on tehtävä ihan vaan, jotta pääsisi nollille. Dokkari seuraa Refnin elämää niin työssä kuin kotona kun mies taiteilee vuosia jatkuneen nollabudjettikauden kanssa remppakunnossa olevassa kämpässään. Mukavaa katsottavaa vaikkakin varmasti hieman maustettua kerrontaa. Refnin leffoista pitäville ihan must-see pätkä.

The Bothersome Man

Ehkäpä paras Norjalainen leffa mitä on tullut nähtyä, The Bothersome Man kertoo kaverista, joka on kaupungissa mihin ei muista saapuneensa. Hänelle ojennetaan asunto ja työpaikka ja niin päivät alkavat luistaa. Mies havahtuu pikkuhiljaa siihen faktaan, ettei kukaan kaupungissa tunne yhtään mitään ja esimerkiksi itsemurhan ikkunasta hyppäämällä tehnyt mies siivotaan kadulta kuin mikä tahansa roska. Tästä tunteettomasta maailmasta ei myöskään pääse pois edes kuolemalla minkä kaveri joutuu kokemaan jäämällä metron yliajamaksi noin kolme kertaa. Hienoa kerrontaa, hyvä tunnelma, pakko saada dvd:llä!

Ei Kommentteja